Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 156



 

Savonlinnan Toimintakeskus ry:n oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 25.3.2024 § 128 päätökseen; Kaupunginhallituksen avustukset vuodelle 2024

 

KH 22.04.2024 § 156  

1052/02.05.01.06/2023

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Kaupunginhallituksen 25.3.2024 § 128 tekemästä päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on saapunut 10.4.2024 kaupungin kirjaamoon. Oikaisuvaatimuksessa Savonlinnan Toimintakeskus ry vaatii oikaisua kaupunginhallituksen päätökseen liitteen A oikaisuvaatimuksella.

 

 Hallintolain 49 d §:n mukaan oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on jäänyt jossain määrin epäselväksi se, millaista oikaisua päätökseen vaaditaan, josta johtuen yhdistykselle on varattu 16.4.2024 mahdollisuus täydentää oikaisuvaatimustaan. Yhdistys täydensi 16.4.2024 oikaisuvaatimustaan siten, että yhdistys hakee oikaisua kaupunginhallituksen päätökseen 25.3.2024 §128 siten että 6 000€ sekä 50 000€ avustukset myönnetään Savonlinnan Toimintakeskus ry:lle (liite B).

 

 Kaupunginhallitus on 25.3.2024 asiassa § 128 päättänyt kaupunginhallituksen vuoden 2024 toiminta- ja kohdeavustuksista. Kaupunginhallitus ei myöntänyt Savonlinnan Toimintakeskus ry:lle avustusta. Savonlinnan Toimintakeskus ry haki 50.000 euroon suuruista avustusta toimitilojen ylläpitoon ja 6.000 euron avustusta Kierrätyksen kautta tutkintoon -nuorten työpajatoiminnan omarahoitusosuuteen. Päätös on luettavissa osoitteessa: https://www.savonlinna.fi/paatoksenteko/.

 

 Kuntalain (410/2015) 138 §:n ja pöytäkirjaan liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on tehtävä kaupunginhallitukselle.

 

  Pöytäkirja ja siten päätös on julkaisu yleisessä tietoverkossa kaupungin internetsivuilla 26.3.2024. Kun kuntalain 139 §:n ja sähköisestä viranomaistoiminnasta annetun lain 19 §:n perusteella asianosaisen jäsenen katsotaan saaneen päätöksen tiedoksi 31.3.2024, on määräaika oikaisuvaatimuksen toimittamiselle ollut 15.4.2024. Oikaisuvaatimus on siten tehty määräajassa.

 

 Kuntalain 137 §:n ja pöytäkirjaan liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosainen.

 

 Oikaisuvaatimuksen mukaan avustus on merkityksellistä Savolinnan alueen työpajatoimintaan. Toiminta on vaikuttavaa ja kattaa myös työtehtäviltään monipuolisen uudelleenkäytön.

 

 Kaupunginhallitus on vuoden 2023 avustuksista päätettäessä (06.03.2023 § 59 ) todennut, että kaupungin toimialaan kuuluu jatkossa vain Sotien 1939-1945 Savonlinnan seudun perinneyhdistys ry:lle myönnettävä avustus, muut järjestöt hakevat sosiaalipalvelujen avustukset jatkossa Etelä-Savon hyvinvointialueelta.

 

  Kyseessä on harkinnanvarainen avustus, joihin kaupunginhallituksen päätöksen nojalla sovelletaan kaupungin yleisiä avustusohjeista.  

 

 Kaupunginhallitus on 21.8.2023 § 245 kohdalla päättänyt toiminta- ja kohdeavustusten ohjeiden päivityksestä mm. siten, että avustuksia ei myönnetä toimintaan, joka kuuluu Etelä-Savon hyvinvointialueen avustusten alaisuuteen.

 

 Samassa kokouksessa § 246 kohdalla kaupunginhallitus on julistanut vuoden 2024 yli 5.000 euron toiminta- ja kohdeavustuksia koskevan avustushaun avatuksi 28.8.2023 lukien kaupunginhallituksen hyväksymien avustusohjeiden mukaisesti siten, että avustushakemukset tulee toimittaa 31.10.2023 mennessä.

 

  Kaupunginhallituksen 21.8.2023 asiassa § 245 tekemää linjausta on arvioitava sen tarkoituksen perusteella. Linjauksen tarkoitus on ollut se, että sellainen toiminta, joka kuuluu hyvinvointialuelainsäädännön perusteella pääosin hyvinvointialueen tehtäviin, jäisivät kaupungin avustustoiminnan ulkopuolelle.

 

 Savonlinnan Toimintakeskus ry toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että avustus kohdistuisi toimintaan, jossa on kyse pitkäaikaistyöttömille ja syrjäytyneille nuorille sekä muuten haasteellisessa elämäntilanteessa oleville suunnatusta työpajatoiminnasta.

 

 Perinteisesti edellä mainittu toiminta on nähty alueena, johon kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännön mukaiset palvelut, kuten sosiaalinen kuntoutus, kuntouttava työtoiminta ja tarvittaessa aikuissosiaalityö ja muut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Näin ollen avustuksenhakijan toiminnan voidaan katsoa kuuluvan hyvinvointialueen avustusten alaisuuteen siitäkin huolimatta, että yhditykselle avustusta ei ole myönnetty hyvinvointialueelta. 

 

 Kaupunginvaltuusto on 18.12.2023 § 91 kohdalla hyväksynyt kaupungin talousarvion vuodelle 2024. Talousarviossa on kaupunginhallituksen avustuksiin osoitettu 19.110 euron määräraha.

 

 Savonlinnan Toimintakeskus ry:n 56.000 euron suuruisten avustusten hyväksyminen olisi ylittänyt avustuksille varatun määrärahan. Määrärahan ylittäminen voi olla kuntalain 135 §:n tarkoittamalla tavalla päätöksen kumoamisperuste toimivallan ylityksenä.

 

 Kaupunginhallitus ei ole käyttänyt harkintavaltaansa väärin hylätessään Savonlinnan Toimintakeskus ry:n avustushakemukset.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Päätöksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Päätöksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Käsittely Esa Valkonen teki Kirsti Laamasen kannattaman esittelijän ehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen:

 Esitän, että asiaan palataan seuraavassa kokouksessa. Sitä ennen käydään kuulemistilanne Toimintakeskuksen kanssa, mikä kyseisen yhdistysten tilanne tulee olemaan, jos se jää ilman avustusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen muutosehdotus poikkeaa käsiteltävästä oikaisuvaatimusasiasta eikä sitä näin ollen oteta äänestettäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Savonlinnan Toimintakeskus ry

 

 Seija Puputti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.58.