Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 02.02.2022/Pykälä 9



 

Sopimus yhteistyöstä ProAgria Etelä-Savo ja Savonlinnan kaupunki elinkeinopalvelut

 

ELJ 02.02.2022 § 9  

188/14.00.02/2022  

 

 

Valmistelija vs. elinkeinojohtaja Jarmo Häkkinen, jarmo.hakkinen@savonlinna.fi,
p. 044 417 4008

 

 

Selostus ProAgria Etelä-Savo ja Savonlinnan kaupungin elinkeinopalvelut ovat tehneet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen osapuolet sitoutuvat tekemään yhteistyötä yhteistyöhankkeessa nimeltä ProVisio. Hankkeen toteutusaika on arviolta 1.2.2022-31.12.2023.


Hankehakemuksessa esitetty kustannusarvio on noin 200 000 €, josta EU:n maaseuturahaston rahoituksen osuus hakijalle on 100 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Hankkeessa ei tehdä tuensiirtoja eikä laskuteta omarahoitusosuuksia. Kumpikin sopijaosapuoli vastaa itse omista kustannuksistaan. Hankkeen tilaisuuksista tai viestinnästä aiheutuvista yksittäisistä kustannuksista esimerkiksi lehtimainosten osalta sovitaan aina tapauskohtaisesti.

  

  

 Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmät
 

.          Lisätä yritystoimintaa suunnittelevien sekä toimintaansa kehittävien yrittäjien tietoisuutta yrityksen perustamiseen, johtamiseen, uudistumiseen, investointeihin, verkostoitumiseen, muutosten hallintaan, omistajanvaihdoksiin, energia-asioihin liittyen (maaseutualueet, maaseutuyritykset, mikroyritykset)

.          Yritysten palvelutarpeiden kartoitus yrittäjien kehittäessä liiketoimintaansa ja esim. toimialayritykset, joihin koronapandemian on vaikuttanut negatiivisesti ja muut haasteellisessa tilanteessa olevat toimialat/yritykset esim. turveyrittäjät

.          Kartoittaa yritysten vastuullisuuteen ja ympäristöön liittyvät kehittämistarpeet (esim. matkailuyritykset), samoin digitaalisuuden osalta

.          Tuoda esiin tulevaisuuden tuomia mahdollisuuksia yritystoiminnan kehittämiseen ja aloittamiseen maaseudulla

.          Monialaisilla maatiloilla johtamisjärjestelmän testaus ja pilotointi

.          Kehittämistoimien rahoitusmahdollisuuksista tiedottaminen

.          Yritysyhteistyön kehittäminen, yritysryhmien edistäminen

.          Osallistua aktiivisesti yrityspalveluverkoston kehittämiseen

 

 Kohderyhminä Etelä-Savon alueella

  • Mikro- ja maaseutuyritykset kaikissa eri elinkaaren vaiheissa (aloittaminen, kasvu, kehittyminen, liiketoiminnan uudistuminen, kansainvälistyminen, omistajanvaihdos)
  • Yhteistyön kautta kehittymistä hakevat yritykset ja yritysverkostot (sekä alkavia että toimivia yrityksiä)
  • Sidosryhmäasiakkaina elinkeinojen kehittämisestä vastaavat toimijat alueellisesti, seudullisesti ja paikallisesti; ELY -keskukset, kunnat ja seudulliset kehitysyhtiöt, Leader -ryhmät, TE -toimisto, Etelä-Savon maakuntaliitto, oppilaitokset ja tutkimustoiminta

 Yhteistyö

 

        ProViso hankkeen toimenpiteenä on seuraavat asiat:

  • yrityskartoitukset ja yrityskohtaisen kehittämispolun laatiminen

-          teemoitetut kartoitukset (Vastuullisuus ja ympäristö, Uusiutuva energia, ekologisuus, Digitaalisuus, Turvallisuus, Kehittäminen/investoinnit)

  • Tilaisuudet, infot (teemoitetut yrittäjätilaisuudet)
  • Yritysryhmien edistäminen
  • Tulevaisuus-työpajat
  • Yrityspalveluverkoston kehittäminen

 

Savonlinnan Elinkeinopalvelun kanssa tehdään yhteistyötä yrityskartoitusten osalta. Tehdään tarvittaessa yhteisiä (ProAgrian asiantuntija ja Elinkeinopalvelujen asiantuntija) kartoituskäyntejä. Elinkeinopalvelut ohjaa hankkeeseen yrittäjiä hankkeeseen mukaan, mikäli elinkeinopalvelut tunnistaa, että hanke voi tarjota yrittäjän tarpeenmukaisia palveluja.

 

Yhteistyötä tehdään myös tilaisuuksien sekä infojen järjestelyssä ja toteutuksessa liittyen esim. teemoitettuihin toimialakohtaisiin infotilaisuuksiin matkailu, ruokapalvelut ja elintarvike jne.

 

Yhteistyötä tehdään myös tulevaisuustyöpajan suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhteistyössä määritetään työpajan näkökulma ja sisältö. Työpajan toteutus tehdään myös yhdessä. Tulevaisuustyöpajan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat myös muut hankkeen sidosryhmät.

 

Elinkeinopalvelut toteuttaa osaltaan myös hankkeen tiedottamista omien kanavien avulla erityisesti maaseudulla toimiviin yrityksiin.

 Liite A_Sopimus yhteistyöstä ProAgria Etelä-Savo ja Savonlinnan kaupunki elinkeinopalvelut LUONNOS

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Elinkeinojaosto merkitsee yhteistyösopimuksen tiedoksi.

 

Päätös Elinkeinojaosto merkitsi yhteistyösopimuksen tiedoksi.