Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 336


 

Kuntien Tiera Oy:n hallituksen ilmoitus yhtiön osakkeiden siirtymisestä yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle

 

KH 06.11.2023 § 336  

1036/02.05.05.00/2023

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Kuntien Tiera Oy:n hallitus on 29.9.2023 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut, että sen osakkeista 2.469 kappaletta on siirtynyt ulkopuoliselle  uudelle omistajalle.

 

 Kuntien Tiera Oy:n yhtiöjärjestyksen 15 § sisältää lunastuslausekkeen, jonka mukaan yhtiöllä ja toissijaisesti muilla osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa osake osakkeenomistajan osakkeesta maksamalla merkintähinnalla (2 euroa / osake). Lunastusvaatimus on esitettävä yhtiölle kahden kuuden kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle. Määräaika lunastusvaatimuksen tekemiselle umpeutuu 29.11.2023.

 

 Lunastushinta on suoritettava kuukauden kuluessa edellä mainitun määräajan päättymisestä. Osakkeenomistajien keskinäinen lunastusoikeus lunastukseen halukkaiden osakkeenomistajien kesken määräytyy omistusten keskinäisessä suhteessa. Mikäli jako ei mene tasan, ratkaistaan jakamattoman osakkeen lunastusoikeus arvalla.

 

 Jos ilmoitusta lunastusoikeuden käyttämisestä ei saada määräajan sisällä, katsotaan lunastusmenettely päättyneeksi.

 

 Asiassa ei ole kaupungin edun näkökulmasta tarvetta hankkia osakkeita kaupungin omistukseen.

 

 Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n nojalla valvoa kaupungin etua, edustaa kaupunkia ja käyttää sen puhevaltaa. Sillä on toimivalta päättää lunastusoikeuden käyttämättä jättämisestä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, ettei Savonlinnan kaupunki käytä lunastusoikeuttaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.