Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 328


 

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024

 

KH 06.11.2023 § 328  

1035/02.03.01.00/2023

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi;

 puh. 050 575 8803

 

Selostus Kuntalain 111 §:n mukaan: ”Viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.” Lisäksi verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin kymmenyksen tarkkuudella.

Verotusmenettelystä annetun lain 91 b § sisältää kunnan tuloveroprosentin ilmoittamiseen liittyvät tilapäiset säännökset. Sen mukaan kunta on ilmoittanut vuoden 2023 tuloveroprosentin prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirtyivät kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta. Tämän takia kuntien tuloja siirrettiin valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. Merkittävä osa tulojen siirtoa tehtiin kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutettiin niin, että niillä oli mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon.

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 55 §:n muutos (15.7.2022) oli seuraava:

-          Kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.

Savonlinnan kaupungin nykyinen tuloveroprosentti vuonna 2022 oli 22,00. Siitä vähennettiin 12,64 prosenttiyksikköä, jolloin vuoden 2023 tuloveroprosentiksi saatiin 9,36 prosenttiyksikköä. Vuodelle 2024 tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella, eli näin ollen kaikkien kuntien tuloveroprosentit muuttuvat. Jos kunta ei ilmoita tuloveroprosenttiaan määräajassa Verohallinnolle tai virheellisesti (ei 0,10 % -yksikön tarkkuudella) kunnan vuoden 2023 sovellettua tuloveroprosenttia voidaan pyöristää lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen vuodelle 2024. (Laki verotusmenettelystä 91 a § ja 91 b §).

Kunnallisverotulon tilitysarvio vuodelle 2023 on noin 54,7 miljoonaa euroa Kuntaliiton lokakuun 2023 verotuloennusteen mukaan.

Kuntalain 110 § mukaan: ”Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Alijäämän kattamisvelvollisuus on kytketty tilinpäätöksen osoittamaan kertyneeseen alijäämään, ja se on katettava viimeistään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Taloussuunnitelmassa on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona on katettava”. Kunnan taseessa on 31.12.2022 ylijäämää 28,7 milj. euroa, joten alijäämän kattamisvelvoitetta ei ole.

Talousarvion raamin (KH 05.06.2023 § 190) laadinta-ajankohtana keväällä 2023 arvio vuosien 2023 ja 2024 verotulokertymästä sekä arvio saatavista valtionosuuksista oli nykyistä positiivisempi. Korkotaso on pysynyt korkealla tasolla, samoin inflaatio. Taloudessa ei ole enää näkyvillä koronan jälkeistä piristymistä vaan jopa varovaista taantuman odotusta. Valtionosuuksien määrää leikataan vuodesta 2024 eteenpäin korjatuilla sote-uudistuksen siirtolaskelmilla, jotka vähentävät kaupungin saamia valtionosuuksia n. 6 milj. euroa vuoden 2023 tasosta. Tämänhetkisten VM:n laskelmien mukaan valtionosuuksia saadaan n. 4,5 milj. euroa (raamissa arvioitu varovaisesti 5,5 milj. euroa).

Talousarvion raamissa tuloveroprosentti arvioitiin 8,9 %:n tasolle eli tavoitteena oli tuloveroprosentin lasku 0,46 prosenttiyksiköllä. Tilikauden alijäämäksi arvioitiin n. 4,6 milj. euroa.

Talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024 - 2027 valmistelu on vielä kesken. Alustavien laskelmien ja lautakuntien esitysten pohjalta arvioituna tilikauden 2024 tulos tulee jäämään KH 05.06.2023 § 190 vahvistamaa talousarvion 2024 raamia reilusti alemmalle tasolle.

Savonlinnan kaupungin tuloveroprosentti on edelleen liian korkea ja se heikentää merkittävästi kaupungin muuttovetovoimaa sekä paikallistalouden ostovoimaa. Suomen keskimääräinen tuloveroprosentti on n. 7,38 prosenttiyksikköä. Helsingin tuloveroprosentti on tällä hetkellä 5,36 eli siihen verrattuna Savonlinna ei ole kilpailukykyinen. Savonlinnan naapurikunnissa tuloveroprosentit ovat myös pienempiä:

Enonkoski  8,36

  Parikkala  8,86

   Sulkava  8,36

   Puumala  6,86

Mikkeli  9,36 (Mikkelin KH esitys KV:lle v.2024 on 9,4)

Kaupungissa on vuosina 2012 - 2021 toteutettu talouden tehostamisohjelma, jonka avulla on saavutettu noin 20 milj. euron kustannustehokkuuden parantuminen. Kaupungin verotulopohja on vahvistunut myönteisen yrityselämän kehittymisen, parantuneen työllisyyden ja positiivisen muuttoliikkeen myötä. Kaupungin on kuitenkin aloitettava uusi sopeuttamisohjelma viime vuonna ylittyneiden sote-kustannusten ja vähenevän lapsimäärän takia. Nämä vähentävät kaupungin valtionosuuksia.

Kunnallisverotulon tilitysarvio vuodelle 2024 laskettuna 9,3 % tuloveroprosentilla on noin 56,5 miljoonaa euroa Kuntaliiton lokakuun 2023 verotuloennusteen mukaan.

Savonlinna on pystynyt säilyttämään ja vahvistamaan teollisia rakenteita siten, että teollisuuden työpaikat ja liikevaihto ovat kasvaneet. Kaupunki on muuttovoittoinen jo neljättä vuotta. Muuttovoitto neljän vuoden aikana on lähes 400 asukasta. Muuttovoitto on painottunut työikäisiin ja lapsiperheisiin.

Savonlinnan vuodelle 2024 esitetty tuloveroprosentti 9,3 % on maan korkeimmassa päässä, koska Suomen keskimääräinen tuloveroprosentti on n. 7,38 prosenttiyksikköä. Savonlinnan täytyy tulevaisuudessa pystyä laskemaan tuloveroprosenttia, jotta kilpailukyky muuttovoitolle säilyy.

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole vaikutuksia lapsiin.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole vaikutuksia yrityksiin.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle vuoden 2024 kunnallisveroprosentiksi 9,3 %.

 

Käsittely Esa Valkonen teki esittelijän ehdotuksesta poikkavan muutosehdotuksen:

 ” Esitän, että tuloveroprosentti ei lasketa, vaan nostetaan 9,40 Perustelut. Savonlinnan vientivetoinen teollisuus on ilmoittanut tuotannon supituksista, millä on vaikuttava merkitys tulovero kertymään. Kaupunki menettää valtion osuuksia ennakoitua enemmän, mikä tietää myös huolta kaupungin menoihin. Savonlinnan Vesi joutuu rahoittamaan korjausinvestointeja ulkopuolisella rahoituksella.”

 

 Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen muutosehdotus raukesi kannattamattoman.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto