Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 44



 

Sopimus liikkeenluovutuksesta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sekä Savonlinnan kaupungin välillä

 

YT 13.06.2024 § 44  

551/01.00.00.00/2024

 

 

Valmistelija       Elinvoimajohtaja Janne Weander,

     puh. 050 313 9977, janne.weander@savonlinna.fi

       Kaupunginlakimies Roosa Aaltonen,

     puh. 050 401 7788, roosa.aaltonen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Elinkeinojaosto on kokouksessaan 17.5.2022 §72 päättänyt Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulua sekä Opiskelijakunta Kaakkoa ja Savonlinnan kaupunkia koskevan yhteistoimintasopimuksen hyväksymisestä, jonka tavoitteena on ollut kehittää opiskelijakulttuuria Savonlinnassa. Toimintaa on tehty 30.11.2022 allekirjoitetun sopimuksen myötä kesään 2024 saakka.

 

 Haasteena sopimuksen järjestämisen puitteissa on ollut kaupungin tahtotila opiskelijamarkkinoinnin sekä opiskelijavetovoiman kehittämiseksi ja sopimuksessa kuvattu järjestely käytännön toteuttamisesta. Sopimuksen mukaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on rekrytoinut yhteisö-managerin, joka on puolestaan opiskelijakunta Kaakon työnjohdon alainen. Kaupunki rahoittaa koko yhteisömanageria koskevan toiminnan aina palkkakustannuksista toimintabudjettiin, 110.000 euroa vuodessa. Kaupungin tahtotilana on ollut nimenomaisesti kehittää opiskelija-vetovoimaa myös kaupungin ulkopuolelle, mutta johtuen sopimuksessa kuvatusta toimintamallista, on yhteisömanagerin työpanos keskittynyt enemmänkin olemassa olevien opiskelijoiden arjen auttamiseen, kuten neuvontaan ja esimerkiksi päivystämiseen opiskelijakunnan tiloissa. Kaupunki ei ole saavuttanut haluttuja tuloksia nykyisellä järjestelyllä.

 

 Kaupunki ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ovat neuvotelleet vuoden 2024 kuluessa sopimuksen uudistamisesta siten, että yhteisömanageri siirtyisi elinvoima- ja työllisyyspalveluiden työnjohdon alaisuuteen ja toimintaa harjoitettaisiin kaupungin omana toimintana. Muutos mahdollistaa kaupungin tahtotilan mukaisen resurssien käytön ja tukisi laajemmin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun omaa markkinointiviestintää, mutta mahdollistaisi samalla opiskelijavetovoimaan suunnattujen resurssien hyödyntämisen myös muiden opiskelupaikkojen vetovoiman kehittämisessä alueella. Opiskelijakunta Kaakkoa on kuultu sopimusneuvottelujen yhteydessä.

 

 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (449/2007) 11 § Liikkeen luovutus:

 Liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

 1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;

 2) luovutuksen syyt;

 3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä

 4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

 

 Luovuttajan on annettava hallussaan olevat 1 momentissa tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

 

 Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen on tehnyt analyysin sopimisjärjestelyn muuttamisesta ja on tarkoituksenmukaisinta, että muutos tehdään liikkeenluovutuksena Kaakkois-Suomen ammatti-korkeakoulun sekä Savonlinnan kaupungin välillä. Järjestely on tarkoitus toteuttaa siten, että yhteisömanageri siirtyisi kaupungin palvelukseen 1.9.2024 alkaen. Siirtyvän henkilön työsuhteen ehdot jatkuvat sellaisenaan. Siirrolla ei ole vaikutusta kaupungin jo olemassa olevaan henkilöstöön tai heidän palvelussuhteensa ehtoihin, kuten oikeudellisiin, taloudellisiin tai sosiaalisiin seurauksiin, joten liikkeenluovutus ei aiheuta toimenpiteitä Savonlinnan kaupungin olemassa olevalle henkilöstölle. 

 

 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on sähköpostitse ilmoittanut hyväksyvänsä sopimusluonnoksen liikkeenluovutuksesta. Myös kaupungin palvelukseen siirtyvää henkilöä on alustavasti kuultu asiasta ja hän on halukas siirtymään kaupungin palvelukseen, sillä järjestely selkiyttää myös hänen omaa toimenkuvaansa. Järjestelyyn on varattu elinvoima- ja työllisyyspalveluissa riittävä määräraha talousarviovuodelle 2024 ja suunnitelmavuosille 2024-2027.

 

Liitteet:

Liite 1 Sopimusluonnos liikkeenluovutuksesta Kaakkois-Suomen

ammattikorkeakoulun sekä Savonlinnan kaupungin välillä Ei julkinen JulkL

(621/1999) 6 § 1 mom. 9 kohta

Liite 2 Luettelo siirtyvästä henkilöstöstä

Liite 3 EKJ päätös 17.5.2022 §72

Liite 4 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sekä Opiskelijakunta

Kaakon ja Savonlinnan kaupungin välinen yhteistoimintasopimus

30.11.2022

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Silvennoinen Virve

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus