Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 230



 

Asemakaavan hyväksyminen; Kauppatori ja Matkustajasatama

 

TL 13.06.2024 § 125 

 

 

 

Valmistelija asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen

 pasi.heikkinen@savonlinna.fi, 044 417 4666

 

Selostus (Asian aiempi käsittely; drno 316/51.512/2018)

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asemakaavan uudelleen valmisteltavaksi 14.11.2022 § 93. Kaavan uudelleen valmistelua linjattiin kaupunginhallituksen, teknisen lautakunnan ja valtuustoryhmien puheenjohtajien yhteisessä iltakoulussa 14.8.2023. Iltakoulun jälkeen asemakaavaehdotusta muutettiin linjauksen mukaisesti. Muutokset olivat siinä määrin olennaisia, että asemakaava asetettiin uudelleen nähtäville.

Asemakaavaehdotuksesta saapui yhdeksän lausuntoa ja yhdeksän muistutusta. Saapuneet lausunnot, muistutukset ja niihin laaditut vastineet ovat selostuksen liitteenä.

Asemakaavaehdotusta on nähtävilläolon jälkeen korjattu; torin pohjoiskulmassa sijaitsevan rakennusalan tr-3 rakennusoikeutta on lisätty 20 k-m², ollen nyt 150 k-m².

Asemakaavaehdotus (esityslistaliite A), selostus (esityslistaliite B) sekä selostuksen liitteet B1-B11 ovat nähtävänä kokouksessa ja luottamushenkilöiden cloudmeetingissä sekä ennen kokousta kaavoituspalveluissa.

Asemakaavan muutos on laadittu Savonlinnan kaupungin maankäyttö- ja kaavoituspalveluissa.

Kaavoituspäällikkö Päivi Behm selostaa asiaa kokouksessa.

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy omalta osaltaan esityslistaliitteenä A olevan, 3.6.2024 päivätyn ehdotuksen Kauppatorin ja Matkustajasataman alueelle ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Anne Herttuainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28.1 § 5) klo 18.12-18.37.

 

 Tuukka Suomalainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.30.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

KH 12.08.2024 § 230  

613/10.02.03.00/2022

 

 

Valmistelija asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen

 pasi.heikkinen@savonlinna.fi, 044 417 4666

 

Selostus Teknisen lautakunnan 13.6.2024 § 125 selostus- ja päätösosan mukaisesti

 Asemakaavaehdotus (esityslistan liite A), selostus (esityslistan liite B) sekä selostuksen liitteet B1-B11

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan esityslistan liitteenä A olevan, 3.6.2024 päivätyn ehdotuksen Kauppatorin ja Matkustajasataman alueelle ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen oli kaupunginhallituksen kuultavana tämän asian käsittelyn kohdalla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto