RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.01.2026/Pykälä 22
Teknisen toimialan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelma vuodelle 2026
TL 20.01.2026 § 22
34/00.03.01.02/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Kari Siponen, 050 4065857
Selostus Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoituksena on varmistaa, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa ja että lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan.
Savonlinnan kaupungin sisäisen valvonnan ohjeet on hyväksytty kaupunginhallituksessa 5.2.2018 § 25. Ohjeen mukaan jokainen toimiala laatii vuosittain sisäisen valvonnan suunnitelman, jonka toimialasta vastaava toimielin (tekninen lautakunta) hyväksyy tammikuun loppuun mennessä.
Sisäisen valvonnan ohjeen mukaan toimialoille laaditaan vuodelle 2026 sisäisen valvonnan suunnitelma, joka sisältää toimialojen vuoden 2026 valvonnan kohteet ja toiminnot. Yleinen osa sisältyy kaikkien toimialojen suunnitelmiin ja sen lisäksi toimialat laativat oman erityisen osan suunnitelmiinsa. Savonlinnan kaupungin riskienhallintapolitiikan mukaisesti valmistellaan myös riskienhallinnan toimenpideohjelma toimialoittain osana sisäisen valvonnan suunnitelmaa. Suunnitelmaan sisältyy myös tietoturvapolitiikan toimenpide. Sisäisen valvonnan suunnitelma hyväksytetään lautakunnissa.
Toimialan riskienhallinnan ohjelma sisältää vakuutusyhtiön kanssa tehdyn riskikartoituksen ja sen pohjalta laaditun toimenpideohjelman.
Toimialoille on laadittu sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2026, joka sisältää toimialojen vuoden 2025 valvonnan kohteet ja toiminnot.
Teknisen toimialan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2026 on pöytäkirjan liitteenä A.
Toimivalta Hallintosääntö 8 luku § 59
Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteenä A olevan teknisen toimialan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelman vuodelle 2026.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Teknisen toimialan johtoryhmä
Toimenpiteet Sisäinen tarkastaja