RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Alueellinen työllisyysjaosto
Esityslista 14.04.2026/Asianro 36
SISU – työllistymisen monialainen toimintamalli -hankkeen valmistelu
TYJ 14.04.2026
807/14.07.00/2025
Valmistelija Työllisyyspalvelujohtaja Janne Weander
janne.weander@savonlinna.fi, p. 050 313 9977
Selostus Savonlinnan työllisyysalue toimii päähakijana ESR+-rahoitteisessa SISU – työllistymisen monialainen toimintamalli -ryhmähankkeessa, joka toteutetaan yhteistyössä Mikkelin ja Keski-Savon työllisyysalueiden sekä hyvinvointialue Eloisan kanssa.
Hankkeen tavoitteena on parantaa työllistymistä, nopeuttaa asiakkaiden siirtymistä työelämään, koulutukseen tai yrittäjyyteen sekä sujuvoittaa palvelupolkuja. Taustalla ovat viime vuosien merkittävät muutokset työllisyyden hoidossa, erityisesti TE-palveluiden siirtyminen kunnille ja hyvinvointialueuudistus. Samanaikaisesti työllisyyspalvelujen rahoituspohja on muuttunut, ja työttömyyden rakenne on vaikeutunut nykyisessä taloustilanteessa erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorisotyöttömyyden osalta.
Hankkeessa kehitetään monialainen, työelämälähtöinen toimintamalli, jossa palvelut kootaan aiempaa tiiviimmin yhteen. Tavoitteena on, että asiakkaat ohjautuvat viiveettä oikeisiin palveluihin ja heidän työ- ja toimintakykynsä huomioidaan entistä kokonaisvaltaisemmin. Keskeistä hankkeessa on rakentaa uusia palvelumalleja, jotka tehostavat nykyistä viranomaistyötä ja edistävät asiakkaiden työllistymistä.
Savonlinnan osatoteutuksessa kehittämistyö kohdistuu erityisesti viranomaistyötä tukevan palvelukokonaisuuden kehittämiseen, kuten työkyvyn arvioinnin ja työllistymispolkujen selkeyttämiseen, yritysyhteistyön tiivistämiseen sekä käytännönläheisten valmennusympäristöjen rakentamiseen. Tavoitteena on muodostaa asiakkaalle yhtenäinen palvelukokonaisuus lakisääteisten palveluiden lisäksi, jossa eri toimijat toimivat tiiviissä yhteistyössä ja palveluprosessit ovat selkeitä ja vaikuttavia.
Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.10.2026–31.5.2030. Hankekokonaisuus on poikkeuksellisen laaja, arviolta noin 15–17 miljoonaa euroa. Savonlinnan osatoteutuksen kokonaisbudjetti on arviolta 5,7 miljoonaa euroa, josta kaupungin omarahoitusosuus on noin 1,15 miljoonaa euroa.
Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 311 000 euron rahoitusosuutta hankkeen toteutusaikana. Työllisyysalueella on määrärahavarus 100.000 euroa vuodessa hanketoiminnan käynnistämistä ja kehittämistä varten.
Hankkeen toteuttaminen edellyttää, että työllisyysalueen taloussuunnittelussa varaudutaan riittävään omarahoitusosuuteen vuosille 2027–2030. Vuoden 2026 osalta nykyinen määräraha mahdollistaa hankkeen käynnistämisen. Tarvittava määrärahalisäys (211.000 euroa vuosille 2027-2029 ja 80.000€ vuodelle 2030) tulee huomioiden työllisyysalueen jäsenkuntien tulevilla taloussuunnitelmavuosilla.
Hankkeen odotetaan parantavan työllisyyspalvelujen vaikuttavuutta, nopeuttavan asiakkaiden työllistymistä ja vahvistavan yritysten työvoiman saatavuutta.
Oheismateriaaleina esitys hankkeen valmistelusta ja hankehenkilöstön tehtävänkuvat.
Hankekoordinaattori Sari Lappi ja palvelupäällikkö Anna Astikainen sekä työllisyyspalvelujohtaja Janne Weander selostavat asiaa kokouksessa.
Toimivalta Hallintosääntö 3. luku 3 § Työllisyysjaosto
Esittelijä Työllisyyspalvelujohtaja Weander Janne
Päätösehdotus
Työllisyysjaosto merkitsee hankkeen valmistelutilanteen tiedoksi ja päättää huomioida esitetyn määrärahan taloussuunnitelmavuosille 2027–2030, edellyttäen että hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.
Päätös
Tiedoksi Sopimuskunnat