RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.09.2026/Pykälä 135
Kaavoitussopimuksen hyväksyminen Nätkin teollisuusalueen datakeskushankkeen asemakaavamuutoksesta ja asemakaavamuutoksen käynnistäminen
TL 01.09.2026 § 135
730/10.02.03.00/2026
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Päivi Behm
paivi.behm@savonlinna.fi, p. 044 417 4655
Selostus Savonlinnan kaupunki ja Valorem Energies Finland Oy ovat valmistelleet kaavoitussopimusluonnoksen, joka koskee asemakaavan muuttamista Nätkin teollisuusalueella sijaitsevalla noin 32,2 hehtaarin suuruisella alueella. Alue on varattu Valorem Energies Finland Oy:lle maankäyttöasiantuntijan viranhaltijapäätöksellä 20.5.2026 § 63/2026.
- Sopimus koskee Nätkin teollisuusalueelle sijoittuvaa aluetta, joka käsittää määräalan kiinteistöstä Käyhkö 740-512-5-70, tontit 740-12-60-1, 740-12-60-2, 740-12-61-1 ja 740-12-65-1 sekä määräalan kiinteistöstä 740-012-9901-2.
- Kaavoitussopimuksen tarkoituksena on sopia asemakaavan muutoksen käynnistämisestä, valmistelusta, kustannuksista ja kaavaprosessiin liittyvistä menettelyistä.
- Valorem Energies Finland Oy:n tavoitteena on mahdollistaa alueelle vaiheittain toteutettava datakeskus sekä siihen liittyvät tekniset tilat, huolto- ja liikennejärjestelyt sekä energiahuoltoa palvelevat rakenteet.
- Hankkeen ensimmäisen vaiheen sähkötehoksi on esitetty noin 30–50 megawattia ja kasvupolun on arvioitu voivan ulottua yli 100 megawattiin vuosina 2028–2032.
- Kaavamuutoksessa on tarkoitus selvittää muun muassa datakeskustoiminnan edellyttämät energia-, lämpö-, liikenne-, ympäristö- ja teknisen huollon ratkaisut sekä niiden yhteensovittaminen alueen muuhun maankäyttöön.
- Kaavatyössä on huomioitava alueen voimassa oleva asemakaavatilanne, valmisteilla oleva Savonlinnan keskustaajaman strateginen yleiskaava 2040 sekä alueella olevat nykyiset vuokra- ja käyttötilanteet.
- Hanketoimija vastaa kaavamuutoksen valmistelusta, tarvittavien selvitysten hankkimisesta ja kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista.
- Kaupunki perii nähtävilläoloihin liittyvästä asiakaspalvelusta, kaavan käsittelystä, konsultin ohjauksesta sekä kaava-aineistojen luovuttamisesta aiheutuvat kaupungin v. 2026 taksojen mukaiset kustannukset sekä lisäksi toteutuneet kuulutus-, kuulemis- ja viranomaiskustannukset voimassa olevien taksojen mukaisesti.
- Mikäli asemakaavamuutos etenee kaavaehdotusvaiheeseen, kaupunki ja Valorem Energies Finland Oy neuvottelevat tarvittaessa alueidenkäyttölain mukaisen maankäyttösopimuksen asemakaavan toteuttamisesta.
- Kaavoitussopimus ei sido kaupunkia kaavan hyväksyjänä eikä sopimus merkitse ennakkoratkaisua asemakaavamuutoksen hyväksymisestä.
Sopimus tulee kaupunkia ja hanketoimijaa sitovaksi sen jälkeen, kun teknisen lautakunnan sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman, kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen kaavoituksen käynnistämisestä, ja sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.
Toimivalta Hallintosääntö 3 luku § 3 ja 4 luku § 6
Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Savonlinnan kaupungin ja Valorem Energies Finland Oy:n välisen kaavoitussopimuksen, joka koskee asemakaavan muuttamista Nätkin teollisuusalueella datakeskushanketta varten.
Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle asemakaavan muutoksen käynnistämistä Nätkin teollisuusalueella. Asemakaavan muutos koskee määräalaa kiinteistöstä 740-512-5-70, tontteja 740-12-60-1, 740-12-60-2, 740-12-61-1 ja 740-12-65-1 sekä määräalaa kiinteistöstä 740-012-9901-2.
Käsittely Kaavoituspäällikkö Päivi Behm ja asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen saapuivat kokoukseen klo 16.50.
Kaavoituspäällikkö selosti asiaa kokouksessa.
Liisa Hirvonen esitti, että:
”Esitän, että tämä kaavoitussopimuksen hyväksyminen palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Sopimus tulee kaupunkia ja hanketoimijaa sitovaksi sen jälkeen, kun teknisen lautakunnan sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman, kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen kaavoituksen käynnistämisestä, ja sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Tästä syystä ENNEN sopimusta tarvitsemme lisää tietoa mm. vesistöön kohdistuvista vaikutuksista (jäähdytysveden ja talousveden tarve) ja muista ympäristövaikutuksista. Sen lisäksi, että olemme saaneet tietoa paljonko laitos kokonaismittakaavassaan kuluttaa sähköä, tarvitsemme oleellisesti myös tietoa paljonko se sitä tarvitsee. Mitkä on kustannukset, jotka jäävät savonlinnalaisten maksettavaksi. Esitän, että datakeskushankkeesta järjestetään piakkoin kaikille avoin asukasilta, jossa saa kysyä ja jossa on aikaa vastauksille. Hankkeen on esitetty tuovan Savonlinnalle hyötyjä muun muassa rakennusvaiheen ja käyttövaiheen työpaikkoina, paikallisina hankintoina, kaukolämpöjärjestelmän päästöttömänä lämpönä, kiinteistöverotuloina sekä sähköverkon vahvistumisena. Hanke on tarkoitus valmistella vaiheittain avoimessa vuoropuhelussa kaupungin, asukkaiden ja viranomaisten kanssa. Siksi esitän, että tämä avoin vuoropuhelu pidetään ENNEN kaavoituksen aloittamista ja rakentamislupaprosessia. Toimijan olisi syytä kertoa avoimesti minkälainen hanke on kyseessä, etenkin kun aikovat tehdä monia asioita eri tavoin kuin monet aiemmat datakeskustoimijat. Kuten tiedämme, meillä on korkeimpia sähkönsiirtomaksuja jo valmiiksi, koska verkosto on "repaleinen". Sähkön tarve kasvaa - meidän ei tarvitse tehdä päätöstä, joka nostaa mahdollisesti sähkön hintaa, siirtomaksua ja kaukolämpömaksua. Jotta kaukolämpöverkkoon saadaan tarpeeksi lämmintä vettä, tarvitaan valtavia, kalliita lämpöpumppuja, jotka muuttavat haalean datakeskusveden kaukolämpöverkkoon sopivaksi. Ne kuluttavat todella paljon sähköä. Kaukolämpöä tarvitaan kaikkein eniten silloin kun on tyyntä ja 25 astetta pakkasta. Näinä päivinä datakeskus huutaa täydellä teholla imien verkosta kaiken halvan sähkön, mikä ampuu pörssisähkön hinnan taivaisiin. Kaukolämpöyhtiön massiiviset lämpöpumput tarvitsevat toimiakseen sähköä, jolloin kaukolämpöyhtiö on pakotettu ostamaan markkinoiden kaikkein kalleinta kriisisähköä vain saadakseen sen datakeskuksen haalean veden riittävän kuumaksi patteriverkkoon. Tämä kallis sähkölasku siirretään lyhentämättömänä asiakkaiden kaukolämpenergiamaksuun. Asukkaat mahdollisesti maksavat kolmessa osassa datakeskusyhtiön voitot: Sähkönsiirtolaskussa kantaverkkoinfran, sähkölaskussa hintapiikit, kun datakeskus syö verkon joustovara sekä kaukolämpölaskussa niiden valtavien sähkölämpöpumppujen laiteinvestoinnit ja pakkaspäivien kalliin sähkön. Tarvitsemme siis Savonlinnassa energiataseesta selvityksiä ennen kuin aloitamme tämän projektin kanssa. Tarvitaan selvitys siitä kuinka asukkaille tulee maksettavaa. Käytännössäkin Fingrid laskuttaa meidän verkkotoimijaa, joka laskuttaa tietysti asiakkaita. Hyöty muutamasta kymmenestä työpaikasta tai tontinvuokrasta ei helposti kompensoi kustannuksia, joita tulee alueen asukkaille(kin). Meidän tulee myös miettiä, voisimmeko ollakin edelläkävijä sähkön säästössä eikä panostaa teknologioihin, joka vaativat valtavasti energiaa ja sähköä. Savonlinnan arvokas luonto ja vesistö tulisi olla prioriteettina päätöksissä, ja tässä hankkeessa on mahdollista, että haitat on suuremmat kuin hyödyt. Ympärivuotiseen matkailuun voimme panostaa, sitä datakeskushanke ei ainakaan edistä. Siksi ennakoiden tulee huolella arvioida datakeskuksen tarpeellisuus juuri Savonlinnassa; onko sitä vai kannattaisiko jättää oikeasti datakeskushankkeet muiden harteille, joilla ei luonto ole niin keskeinen osa infraa.”
Liisa Hirvosen esitys raukesi kannattamattomana.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Valorem Energies Finland Oy
Toimenpiteet Kaupunginhallitus