Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.04.2022/Pykälä 66



 

Savonlinnan kaupungin kestävän kehityksen ohjelma

 

RAKYL 23.02.2022 § 32 

 

 

Valmistelija Ympäristösuunnittelija Heidi Käyhkö, puh. 044 417 4687, heidi.kayhko@savonlinna.fi

 

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 1 §:n mukaan kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kunnan lakisääteiset tehtävät liittyvät:

 

  - koulutukseen

  - varhaiskasvatukseen

  - kulttuuri-, nuoriso- ja kirjastotoimeen

  - kaupunkisuunnitteluun

  - maankäyttöön

  - vesi- ja jätehuoltoon

  - ympäristöpalveluihin

  - sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä palo- ja pelastustoimeen (siirtyvät 1.1.2023 hyvinvointialueille).

 

 Lisäksi kunnalla on muita itsehallinnollisia tehtäviä liittyen mm. talouteen, työllisyyteen ja asumiseen.

 

 Kestävyydellä tarkoitetaan nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvän elämän mahdollisuuksien turvaamista ottaen kaikessa päätöksenteossa ja toiminnassa tasavertaisesti huomioon ympäristön, ihmiset ja talouden.

 

 Kestävän kehityksen toimenpideohjelman laatiminen aloitettiin Savonlinnassa vuonna 2009. Ympäristöpäällikön tekemä ohjelmaluonnos vuonna 2012 palautui kuitenkin valtuustossa uudelleen valmisteltavaksi. Resurssipulan vuoksi uudelleen valmistelu on jäänyt tekemättä.

 

 Toimenpideohjelman laatiminen oli asetettu ympäristönsuojelupalveluiden tulostavoitteeksi vuodelle 2021.

 

 Kaupunginjohtajan johtoryhmä päätti 29.6.2020 § 141, että Savonlinnan kaupungin ympäristöohjelma, Agenda 21 -ohjelma ja kestävän kehityksen ohjelma yhdistetään. Yhdistetyn ohjelman painopisteeksi ja kriittiseksi tekijäksi asetettiin puhdas vesi, vesistöt ja vesiensuojelu.

 

 Ohjelmaluonnos perustuu YK:n Agenda 2030:n tavoitteisiin ja osatavoitteisiin. Ohjelman laatimisen aloittamiseksi Savonlinna osallistui vuonna 2020 ympäristöministeriön Kestävän kehityksen tavoitteen asetanta ja mittariston laatiminen kunnissa -hankkeeseen. Toimenpideohjelman laatiminen perustuu hankkeen yhteydessä käytössä olleen MSDI Oy:n MayorsIndicators -palvelun tilastotietoihin, joissa Savonlinnan tulosta on verrattu aiempiin tuloksiin sekä muihin kuntiin kestävän kehityksen indikaattoreiden avulla.

 

 Kaupunginjohtajan johtoryhmä on käsitellyt alustavaa ohjelmaluonnosta kokouksessaan 16.8.2021, jossa käydyn keskustelun perusteella ympäristösuunnittelija on täydentänyt ohjelmaluonnosta mm. siten, että ohjelmassa painotetaan vesialueita, puhdasta vettä, ympäristöä ja ilmastopolitiikan käytännön toteuttamista Savonlinnassa. Luonnoksen versio 2 käsiteltiin johtoryhmässä 8.11.2021.

 

 Savonlinnan kaupungin kestävän kehityksen ohjelmaluonnos on esityslistaliitteenä A. Ympäristösuunnittelija selostaa asiaa kokouksessa.

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää hyväksyä laaditun luonnoksen Savonlinnan kaupungin kestävän kehityksen ohjelmaksi, asettaa sen nähtäville 31.3.2022 saakka ja lähettää sidosryhmille lausunnon antoa varten. Lautakunta käsittelee luonnosta myöhemmin uudelleen annettujen lausuntojen saavuttua.

 

Lausunto pyydetään mm. seuraavilta tahoilta:

 

Etelä-Savon maakuntaliitto

Etelä-Savon ELY-keskus

Energiayhtiöt

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä / Sosteri

Savonlinnan seurakunta

Metsähallitus

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Savonlinnan kaupungin toimialat

Jätelautakunta

Tekninen lautakunta

 Savonlinnan Vesi

 Rakennusvalvonta

 Logistiikkapalvelut

 Toimitilapalvelut

 Ruoka- ja siivouspalvelut

 Maankäyttöpalvelut

 Kunnallistekniset palvelut

 Hankintapalvelut

Sivistyslautakunta

 Varhaiskasvatus

 Perusopetus

 Vapaa-aikapalvelut

 Kulttuuripalvelut

Elinkeinojaosto

Nuorisovaltuusto

Maaseututoimi

 Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Savo ry

 Itä-Savon Luonnonsuojeluyhdistys ry

 Etelä-Savon pelastuslaitos

 Naapurikunnat

 Savonlinnan Kylät ry

 Pro Puruvesi

 MTK Savonlinnan seutu

 Savonlinnan Teknologiapuisto Noheva

 Sakke ry

 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk

 

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Lausuntotahot

 

 

RAKYL 20.04.2022 § 66  

218/00.01.02/2022  

 

Valmistelija Ympäristösuunnittelija Heidi Käyhkö, puh. 044 417 4687, heidi.kayhko@savonlinna.fi

 

Selostus Ohjelmaluonnoksesta annettiin 16 lausuntoa ja kolme mielipidettä, jotka ovat luottamushenkilöiden nähtävillä extranetissä esityslistaliitteenä B. Koonti lausunnoista ja mielipiteistä on esityslistaliitteenä C. Ohjelmaluonnokseen on tehty lausuntojen ja mielipiteiden perusteella muutoksia, jotka ympäristösuunnittelija esittelee kokouksessa.

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää hyväksyä Savonlinnan kaupungin kestävän kehityksen ohjelman pöytäkirjaliitteen D mukaisesti.

 

 

Päätös Esitys hyväksyttiin kokouksessa muutetun pöytäkirjaliitteen D mukaiseksi.

 

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus