Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 101



 

Erkonkadun liikennejärjestelyt

 

TL 09.05.2023 § 101  

589/08.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Toimistoinsinööri Linnamurto Petri, 050 911 4574

 

Selostus Talvisalon hautausmaan vieritse kulkevalta kevyenliikenteenväylältä laskeutuu portaat Erkonkadulle. Portaiden ja Erkonkadun jalankulkukäytävän välille tarvitaan katuun maalattu suojatiemerkintä ja sitä osoittamaan asennetut E1-suojatiemerkit, alue nähtävänä pöytäkirjaliitteessä A.

 

 Erkonkadulla suoritetussa liikennejärjestelyjen katselmuksessa todettiin  Suojatien ja sen merkinnän tarve aiheelliseksi jalankulkijoiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi Erkonkadulla. Samalla tarkasteltiin Erkonkatu 4:n kohdalla olevan C38-pysäköinti kiellettymerkin tarkoituksenmukaisuutta ja päätettiin esittää sen siirtämistä alkamaan Erkonkatu 6:n kohdalta liikennemerkkisuunnitelma nähtävänä pöytäkirjaliitteessä B.

 

 Erkonkatu 2 - 6 välinen katualue on kapea ja kaartuva. Lisäksi katu viettää alaspäin Tulliportinkadun risteykseen. Katuosuudella on runsaasti pihaliittymiä sekä tiehen rajoittuvat paikoitusalueet. Kaartuvatie ja siihen pysäköidyt ajoneuvot aiheuttavat näköesteen ja ovat vaaraksi liikenteelle.

 Pysäköintikiellon uudelleen järjestely helpottaa huomattavasti kadun kesä- ja talviaikaistakunnossapitoa. Lisäksi mahdolliset pelastuslaitoksen ajoneuvot pääsevät paremmin kiinteistöille. Erkonkadun oikean reunan pysäköintijärjestelyt pysyvät entisellään.

 

Lapsivaikutusten arviointi Suojatie parantaa etenkin koululaisten jalankulkuturvallisuutta, jotka käyttävät kyseistä reittiä koulumatkallaan. 

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Erkonkadun liikennemerkkisuunnitelmat pöytäkirjaliitteiden A ja B mukaisesti.

 

Päätös

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kunnallistekniset palvelut