Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 102



 

Samusalontien liikennejärjestelyt

 

TL 09.05.2023 § 102  

589/08.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Toimistoinsinööri Petri Linnamurto, 050 911 4574

 

Selostus Tekniselle toimialalle on tullut lähinnä asukkaiden taholta esityksiä Samusalontien molempien päiden varustamiseksi "väistämisvelvollisuus risteyksessä", B5-liikennemerkillä, alue nähtävänä pöytäkirjaliitteessä A. Palautteissa on  todettu, että Everlahdentielle ja Pöllänlahdentielle tullaan autolla Samusalontieltä varomattomasti, koska sieltä ajettaessa ei ole väistämisvelvollisuutta. Lisäksi on mainittu, että aluetta vähemmän tuntevat kuljettajat, jotka ajavat joko Everlahdentietä tai Pöllänlahdentietä mieltävät Samusalonkadun pienemmäksi sivukaduksi, jota ei tarvitse väistää ja tästä syntyy vaaratilanteita liikenteeseen.

 

 Samusalontiellä suoritetussa tieliikennekatselmuksessa todettiin "väistämisvelvollisuus risteyksissä", B5-liikennemerkkien tarve liikennemerkkisuunnitelma nähtävänä pöytäkirjaliitteessä B.

 

 Liikennemerkkien tarve korostuu etenkin talviaikaan, jolloin lumenaurauspenkat ovat teiden varsilla korkeampia ja voivat haitata osaltaan esteetöntä näkymää vilkkaalla risteysalueella. Erityisen vaarallista liikkuminen on edellä mainituilla risteysalueilla kevyiden ajoneuvojen kuljettajille, mikäli he etuajo-oikeuden väärinkäsityksestä joutuvat törmäykseen raskaamman ajoneuvon kanssa. Väistämisvelvollisuutta osoittavat liikennemerkkikolmiot Samusalontien molemmissa päissä selventävät risteyksien ajojärjestystä ja lisäävät siten risteysten liikenneturvallisuutta.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Samusalontien liikennemerkkisuunnitelmat pöytäkirjaliitteiden A ja B mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kunnallistekniset palvelut