Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 131


 

Ympäristönsuojelupalvelujen tulosalueen talousarvion seuranta ja raportointi, tammi-elokuu 2023

 

RAKYL 20.09.2023 § 131  

    

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt jatkokokouksessaan 13.12.2022 § 111 Savonlinnan kaupungin talousarvion vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelman vuosille 2023 - 2026.

 

 Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2022 § 413 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2023 ja saattoi sen toimialoille tiedoksi ja noudatettavaksi. Ohjeiden mukaan on huolehdittava siitä, että riittävässä määrin tarkkaillaan määrärahojen käyttöä. Määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen.

 

 Talousarvion toteutumista käsitellään kuukausittain johtoryhmässä ja raportoidaan kaupunginhallitukselle ja lautakunnille.

 

 Talousarviossa tulosalueelle 450 Ympäristönsuojelupalvelut sisältyvät kustannuspaikat 4901 Ympäristönsuojelu ja 4902 Keskustan ilmanlaatututkimus. Investointipuolelle sisältyy yksi hanke 8710 Vesistöjen kunnostus.

 

 Ympäristönsuojelupalvelujen tiliseurantaraportti 1.1. - 31.8.2023 on esityslistaliitteenä A, kustannuspaikkaa 4901 Ympäristönsuojelu koskeva graafinen esitys esityslistaliitteenä B ja investointiosa esityslistaliitteenä C.

 

 Tiliseurantatilanteen 13.9.2023 mukaan:

 

 - toimintakulut 260 035 euroa ovat toteutuneet talousarvioon verrattuna 67,4 %:sti

 

 - toimintatuotot 44 705 euroa ovat toteutuneet talousarvioon verrattuna 50,7 %:sti

 

 - toimintakate 212 411 euroa oli talousarvioon verrattuna 72,5 %.

 

 Kahdeksan kuukauden osuus koko vuodesta on 66,7 %.

 

 Seuraavat kulutilit ovat ylittäneet talousarvioon vuodelle 2023 merkityn määrärahan:

 

 4470 Muut palvelut. Ylitys 117,50 euroa

 4580 Kalusto, ei luetteloida. Ylitys 295,10 euroa.

 4601 Sisäiset ostot tilikauden aikana. Ylitys 6,50 euroa.

 

 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisia maksuja on kertynyt 36 967 euroa eli 50,6 % talousarvioon verrattuna.

 

 Kustannuspaikalle 4902 Keskustan ilmanlaatututkimus on kertynyt toimintakuluja 2 920 euroa eli 63,5 % talousarvioon merkittyyn verrattuna. Kulut aiheutuvat pääosin maakunnallisen tutkimussopimuksen mukaisesta Savonlinnan kaupungin maksuosuudesta, joka on 2 920 euroa vuonna 2023, ja lisäksi ilmanlaadun mittauskopin järjestämis-, mittausten sähkö- ja puhelinkuluista sekä kaupungin sisäisistä kulueristä. Tilille ei kerry toimintatuottoja, joten toimintakate on sama kuin toimintakulut. Sopimuksessa ovat mukana kaikki Etelä-Savon kaupungit sekä suurimmat energiantuotantolaitokset. Ilmanlaadun mittausasema toimii Savonlinnassa vuosina 2022 - 2023.

 

 Investointipuolen kustannuspaikalle 8710 Vesistöjen kunnostus on kirjattu Mertajärvi -hankkeen kuluja 1 468 euroa eli 8,4 % talousarvioon verrattuna (kuluihin saadaan 50 %:n valtionosuus).

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Rautiainen Matti, puh 044 417 4685,

 matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää todeta ympäristönsuojelupalvelujen tulosalueen tiliseurantatilanteen 13.9.2023 perusteella, että toiminta on hoidettu tammi-elokuussa vuodelle 2023 hyväksytyn talousarvion määrärahojen puitteissa.

 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Teknisen toimialan hallintoyksikkö / taloussuunnittelija