Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 186


 

Ympäristönsuojelupalvelujen tulosalueen talousarvion seuranta ja raportointi, tammi-marraskuu 2023

 

RAKYL 13.12.2023 § 186  

    

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt päätöksellään 13.12.2022 § 111 Savonlinnan kaupungin talousarvion vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelman vuosille 2023 – 2026. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätöksellään 19.12.2022 § 413 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2023. Täytäntöönpano-ohjeen mukaan on huolehdittava siitä, että talousarvioon hyväksyttyjen määrärahojen käyttöä tarkkaillaan. Määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen.

 

 Talousarviossa tulosalueelle 450 Ympäristönsuojelupalvelut sisältyvät kustannuspaikat 4901 Ympäristönsuojelu ja 4902 Keskustan ilmanlaatututkimus. Investointipuolella on yksi hanke 8710 Vesistöjen kunnostus.

 

 Ympäristönsuojelupalvelujen tiliseurantaraportti 1.1. – 30.11.2023 on esityslistaliitteenä A, kustannuspaikkaa 4901 Ympäristönsuojelu koskeva graafinen esitys esityslistaliitteenä B ja investointiosa esityslistaliitteenä C.

 

 Tiliseurantatilanteen 5.12.2023 mukaan:

 

 - toimintakulut 341 210 euroa ovat toteutuneet talousarvioon verrattuna 89,5 %:sti

 

 - toimintatuotot 65 8732 euroa ovat toteutuneet talousarvioon verrattuna 74,7 %:sti

 

 - toimintakate 275 338 euroa oli talousarvioon verrattuna 94 %.

 

 Yhdentoista kuukauden osuus koko vuodesta on 92 %.

 

 Seuraavat kulutilit ovat ylittäneet talousarvioon vuodelle 2023 merkityn määrärahan:

 

-          4470 Muut palvelut. Ylitys 807,50 euroa

-          4580 Kalusto, ei luetteloida. Ylitys 295,10 euroa

-          4601 Sisäiset ostot. Ylitys 6,50 euroa.

 

 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisia maksuja on kertynyt 56 973 euroa eli 78 % talousarvioon verrattuna.

 

 Kustannuspaikalle 4902 Keskustan ilmanlaatututkimus on kertynyt toimintakuluja 2 920 euroa eli 63,5 % talousarvioon merkittyyn verrattuna. Kulut aiheutuvat pääosin maakunnallisen tutkimussopimuksen mukaisesta Savonlinnan kaupungin maksuosuudesta, joka on 2 920 euroa vuonna 2023, ja lisäksi ilmanlaadunmittauskopin järjestämis-, mittausten sähkö- ja puhelinkuluista sekä kaupungin sisäisistä kulueristä. Tilille ei kerry toimintatuottoja, joten toimintakate on sama kuin toimintakulut. Sopimuksessa ovat mukana kaikki Etelä-Savon kaupungit sekä suurimmat energiantuotantolaitokset. Ilmanlaadun mittausasema toimii Savonlinnassa vuosina 2022 - 2023.

 

 Investointipuolen kustannuspaikalle 8710 Vesistöjen kunnostus on kirjattu Mertajärvi -hankkeen kuluja 2 757 euroa eli 15,8 % talousarvioon verrattuna (kuluihin saadaan 50 %:n valtionosuus).

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Rautiainen Matti

 

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää todeta ympäristönsuojelupalvelujen tulosalueen tiliseurantatilanteen 5.12.2023 perusteella, että toiminta on hoidettu tammi-marraskuussa vuodelle 2023 hyväksytyn talousarvion määrärahojen puitteissa.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Teknisen toimialan hallintoyksikkö / taloussuunnittelija