Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 187


 

Savonlinnan kaupungin ilmastosuunnitelma

 

RAKYL 13.12.2023 § 187  

136/11.00.01/2023

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Ilmastolain muutoksen (423/2022) voimaan tultua 13.2023 lain 14 a §:n mukaan kuntien tulee laatia ilmastosuunnitelma. Kaupunginjohtajan johtoryhmä on päättänyt 30.1.2023 § 20 ilmastosuunnitelman laatimisesta ja antanut sen ympäristösuunnittelijan tehtäväksi. Ohjelmaluonnos on esityslistaliitteenä A.

 

 Orpon hallitusohjelman mukaan kunnille asetettu velvoite ilmastosuunnitelman laatimisesta tullaan perumaan. Hallituksen esitys ilmastolain muuttamisesta on tarkoitus antaa vuoden 2024 aikana.

 

 Johtoryhmä on käsitellyt asiaa 23.11.2023 § 200 ja päättänyt, että suunnitelman laadinnassa jäädään odottamaan lainsäädäntöuudistusta ja edetään sen mukaisesti. Jos lainsäädäntö ei velvoita suunnitelmaa, sitä ei laadita.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Vaikutukset riippuvat suunnitelman toteutuksesta.

 

Yritysvaikutusten arviointi Vaikutukset riippuvat suunnitelman toteutuksesta.

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Rautiainen Matti, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää merkitä laaditun suunnitelman tiedoksi.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.