Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 322



 

Kaupunginjohtajan johtajasopimuksen mukainen tavoitekeskustelu kaupunginhallituksen ja valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa, tavoitteet vuodelle 2023

 

KH 03.10.2022 § 304 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen p. 044 417 4044, seija.hytonen@savonlinna.fi

 

Selostus Kaupunginjohtaja Janne Laineen ja kaupunginhallituksen välillä on allekirjoitettu 22.5.2006 johtajasopimus, jossa on sovittu kaupunginjohtajan työn tulosten arviointimenettely ja sen lisäksi, mitä on kuntalaissa säädetty tarkastuslautakunnan suorittamasta arvioinnista.

 

 - Kaupunginjohtajan työn tulosten arvioinnissa käytetään tavoitekeskustelumenetelmää. Vuosittaisessa keskustelussa tarkennetaan tavoitteita kullekin toimintakaudelle. Kaupunginjohtajalle vahvistetaan tulostoimenkuva vuosittain seuraavaksi vuodeksi kaupunginhallituksessa syksyllä käytyjen tuloskeskustelujen pohjalta. Tuloskeskusteluun osallistuvat myös kaupunginhallituksessa valtuustoryhmien puheenjohtajat.

 

 - Tulostavoitteissa etenemisen arviointi ja seuranta toteutetaan kaupunginhallituksessa kerran vuodessa maaliskuussa toimintakertomuksen antamisen yhteydessä. Arviointikeskusteluun osallistumaan kutsutaan valtuustoryhmien puheenjohtajat.

 

 - Kaupunginjohtaja suorittaa kyselyn arviointikeskustelun pohjaksi. Erityisesti arvioidaan toiminnan tuloksellisuutta, johtajan osaamista, vastuunottoa, sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, yhteistoimintaa, palvelukykyisyyttä ja kunnan kokonaistilanteen kehitystä sekä kaupunginjohtajan tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa siihen.

 

 KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

 

 - Kaupunginjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain mukaan. Kaupunginjohtajaa sitovat työssään kaupunginvaltuuston vahvistamat johtosäännöt  ja hallintosääntö sekä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen tekemät ohjauspäätökset. 

 - Johtajasopimuksessa on sovittu, että kaupunginjohtajan tehtävät ovat seuraavat:

 kaupunginjohtaja johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa

 1. kaupunginhallituksen esittelijä

 2. kaupungin talousjohtaminen

 3. kaupungin henkilöstöjohtaminen

 4. operatiivinen konsernijohtaminen voimassa olevan konserniohjeen mukaisesti

 5. kaupungin suhdetoimintajohtaminen ja edustaminen sekä kunnan puhevallan käyttö ja kaupungin edun valvominen neuvotteluissa

 6. kaupungin tiedotustoiminnan johtaminen

 7. kaupungin elinkeinotoimen johtaminen

 8. kaupungin hallinnon, talouden ja toiminnan kehittäminen

 9. kuntayhteistyö

 10. hallintokuntien hallinnon, talouden ja toiminnan valvonta

 11. kaupunginjohtaja käyttää hallintosäännön mukaista ratkaisuvaltaa

 

 Työn painopistealueen ja tavoitteet käsitellään kerran vuodessa kaupunginhallituksessa, jolloin niitä voidaan tarkistaa.

 

 Kaupunginjohtajan tavoitekortti vuodelle 2023 on pöytäkirjaliitteenä A.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen A mukaiset tavoitteet vuodelle 2023

 

Käsittely Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. Lea Kokko sekä vihreiden valtuustoryhmän edustaja Heikki Härkönen osallistuivat tämän asian käsittelyyn.

 

 Panu Peitsaro teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan Sanna Metsälän, Jorma Silvastin ja Juha Kukkosen kannattaman muutosehdotuksen: "Palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginjohtajan tavoitekortti muutetaan strategisemmalle tasolle huomioiden kaupunkinstrategia, hallintosääntö ja johtajasopimus."

 

 Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että kaupunginjohtajan tavoitteiksi kirjataan vain strategian mukaiset tavoitteet.

 

 Kun asiassa oli tehty ehdotus, jonka hyväksyminen keskeyttäisi asian asiallisen käsittelyn tuli asiasta tehdä päätös. Suoritetussa nimenhuuto- äänestyksessä asian palauttamisen puolesta äänestivät kaikki läsnäolevat kaupunginhallituksen jäsenet.

 

 Puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan valmisteluun.

 

Päätös Kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteluun.

 

 Heikki Härkönen ja Lea Kokko poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.00.

 

KH 17.10.2022 § 322  

1086/01.01.03.10/2022  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen p. 044 417 4044, seija.hytonen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Kaupunginjohtajan tavoitekortti on valmisteltu uudelleen. Tavoitekortti on liitteenä B.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen B mukaiset tavoitteet vuodelle 2023.

 

Käsittely Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Ritva Käyhkö osallistui tämän asian käsittelyyn.

 

 Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että tavoitteet vuodelle 2023 ovat:

 

 

 1. Asukaslähtöinen, palveleva ja hyvinvoiva kaupunki, jossa keskeinen tavoite on peruspalvelujen turvaaminen, palveluiden kehittäminen ja kustannustehokkaat sekä laadukkaat palvelut.

 Kuntayhteistyön lisääminen.

 

 2. Yritysystävällinen kaupunki, jossa tavoitteena on yritystoiminnan vahvistaminen työllisyyden parantamiseksi ja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi sekä elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi.

 

 3. Vetovoimainen koulutus- ja kulttuurikaupunki, jossa tavoitteena on ammattikorkeakoulukampuksen, yliopistotoiminnan ja teknologiapuiston vahvistaminen sekä matkailun ympärivuotistamisen eteneminen tapahtumien avulla

 

 4. Liikenneyhteyksiä parannetaan, jossa saavutettavuutta parannetaan liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien avulla

 

 5. Puhtaan luonnon ja ympäristön varjelemisen edistäminen, jossa tavoitteena on puhdas vesi ja ympäristö

 

 6. Osallistavalla johtamisella henkilöstö sitoutetaan tavoitteisiin ja kehitetään osaamista ja positiivista palveluasennetta sekä huolehditaan motivaatiosta ja työhyvinvoinnista  

 

 7. Edunvalvonnan monipuolistaminen

 

 8. Tasapainoinen kuntatalous

 

 ja

seuraavan tavoitekortin tavoitteet käydään läpi yhteistyössä kaupunginhallituksen puheenjohtajiston kanssa ennen niiden käsittelyä kaupunginhallituksessa.             

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen.