Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 144



 

Aluehallintoviraston selvityspyyntö Jouko Kaipaisen kuntakanteluasiassa ISAVI/9485/2021

 

KH 11.04.2022 § 144  

6/03.04.00/2022  

 

 

Valmistelija kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Itä-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt Savonlinnan kaupungille 3.1.2022 päivätyn selvitys- ja lausuntopyynnön Jouko Kaipaisen 24.11.2021 aluehallintovirastolle tekemän kantelun johdosta Savolan alueen kaavoittamisessa sekä asiaan liittyvissä toimenpiteissä.

 

 Aluehallintovirasto pyytää kuntalain (410/2015) 10 §:n 2 momentin nojalla kanteluasian tutkimiseksi Savonlinnan kaupunginhallitusta antamaan selvityksen oman toimintansa osalta ja hankkimaan selvitykset muilta asiaan osallisilta, missä yhteydessä näille varataan myös mahdollisuus tulla kuulluksi hallintolain (434/2003, jäljempänä HL) 34 §:n mukaisesti ja lausua mielipiteensä asiasta.

 

 Edelleen Savonlinnan kaupunginhallitusta pyydetään antamaan lausuntonsa saadun selvityksen perusteella siitä, onko asiassa sen käsityksen mukaan toimittu lainvastaisesti.

 

Asiassa on ollut tarkoituksenmukaista antaa toimeksianto selvityksen ja lausunnon laatimiseksi asianajajalle. Tehdyn selvityksen ja lausunnon mukaisesti voidaan todeta, että kantelussa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin osoittaa kaupunginhallituksen tai kaupungin toimineen lainvastaisesti.

 

Aluehallintoviraston asiaan osallisten selvitysten hankkimista koskevan pyynnön johdosta kaupunginjohtaja Laineelta, tekninen johtaja Kari Tikkaselta, kaavoituspäällikkö Päivi Behmiltä ja silloiselta talousjohtaja Arja Petriläiseltä pyydettiin antamaan selvitys asiassa ja varattiin samalla tilaisuus tulla kuulluksi. Arja Petriläinen ei antanut asiassa selvitystä tai lausuntoa.

 

Määräaika selvityksen ja lausunnon antamiselle on lisäaikapyyntöjen jälkeen 15.4.2022 mennessä.  

 

 Liite A: Itä-Suomen aluehallintoviraston selvitys- ja lausuntopyyntö sekä sen liitteet: Jouko Kaipaisen kantelu aluehallintovirastolle 24.11.2021/Jouko Kaipaisen kantelu aluehallintovirastolle, liitteet.

 

Liite B: Savonlinnan kaupunki selvitys- ja lausunto kuntakantelun johdosta, ja sen liitteet:

Savonlinnan kaupunki liite 1 - Päivi Behmin selvitys

Savonlinnan kaupunki liite 2 - Janne Laineen selvitys

Savonlinnan kaupunki liite 3 - Kari Tikkasen selvitys 28.3.2022

Savonlinnan kaupunki liite 4 - Helsingin käräjäoikeuden tuomio 4.2.2022

Savonlinnan kaupunki liite 5 - Professori Matti Tolvasen lausunto 23.2.222

Savonlinnan kaupunki liite 6 - Emeritusprofessori Vesa Majamaan lausunto 24.2.2022

 

Liite C: Selvityspyyntö ja kuuleminen Jouko Kaipaisen Itä-Suomen aluehallintovirastolle tekemän kantelun johdosta, Laine Janne

Liite D: Selvityspyyntö ja kuuleminen Jouko Kaipaisen Itä-Suomen aluehallintovirastolle tekemän kantelun johdosta, Tikkanen Kari

Liiite E: Selvityspyyntö ja kuuleminen Jouko Kaipaisen Itä-Suomen aluehallintovirastolle tekemän kantelun johdosta, Behm Päivi

Liite F: Selvityspyyntö ja kuuleminen Jouko Kaipaisen Itä-Suomen aluehallintovirastolle tekemän kantelun johdosta, Petriläinen Arja

 

 

Yritysvaikutusten arviointi Kanteluasialla ei ole suoraa vaikutusta yritystoimintaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan 1. sij. kaupunginlakimies Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy asiassa ISAVI/9485/2021 aluehallintovirastolle annettavan selvityksen ja lausunnon liitteen B mukaisesti

 

Käsittely Esteellisinä kokouksesta poistuivat puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen, Tuukka Suomalainen (HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja Janne Laine (HallL 28 § 1. mom. k. 7).

 Tuukka Suomalaisen varajäsen Pekka Laitinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi.

 Puheenjohtajan tämän asian kohdalla toimi kaupunginhallituksen II vpj Sanna Metsälä.

 

 Juha Kukkonen teki Panu Peitsaron ja Jouni Koskelan kannattaman esittelijän esityksestä poikkeavan muutosesityksen:

 

 "Perustelu: Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy:n laatimassa lausuntoesityksessä todetaan: "Samaan Savola-kokonaisuuteen liittyen Helsingin käräjäoikeudessa on käsitelty myös Kaipaisen/SKOY:n nostama vahingonkorvauskanne valtiota vastaan. Helsingin käräjäoikeus on 4.2.2022 antamallaan tuomiollaan 22/5304 asiassa L 17/43980 (liite 4) hylännyt kanteen kokonaisuudessaan. Tuomio toimitetaan tämän selvityksen liitteenä."

 

 Käräjäoikeuden tuomio on lausunnon liitteenä, mutta en ole missään nähnyt mainintaa, että käräjäoikeuden tuomion lainvoimaisuudesta.

 

 Professori Matti Tolvanen kirjoittaa lausunnossaan: "Käytettävissäni on ollut muistio Kaipaisen esittämistä rikosepäilyistä. Lausunnossa käsitellään esitutkintakynnystä ja rikosepäilystä poliisille ilmoittamisen velvollisuutta sekä yleisellä tasolla että sovellettuna Kaipaisen esittämiin rikosepäilyihin."

 

 Ympäristöoikeuden emeritusprofessori Vesa Majamaa toteaa toimeksiannostaan ja hänelle lausuntoaan varten toimitetuista asiakirjoista seuraavaa: "Savonlinnan kaupunki/asianajotoimisto Kontturi & Co Oy on kääntynyt allekirjoittaneen puoleen asiassa, jossa on kysymys siitä, että millaisten säännösten ja periaatteiden pohjalta kunnan ja yksityisen maanomistajan keskinäinen suhde on ratkaistavissa kunnan suunnitellessa maankäyttöä alueellaan. Kunnan alueella tarkoitetaan tässä kunnan kuntalain tarkoittamaa aluetta, johon voi sisältyä myös kunnan omistamaa maata. Allekirjoittaneella on ollut käytettävissä Savolan Kiinteistöosakeyhtiölle 17.6.2013 päivätyllä lähetteellä allekirjoitettavaksi toimitettu kaavoitussopimus; 26.9.2013 päivätty luonnos "Runkosopimus Savolan alueen kehittämisestä"; 29.1.2014 päivätyllä lähetteellä niin ikään allekirjoittavaksi toimitettu kaavoitussopimus; 1.10.2019 päivätty luonnos "Savolan aluetta koskeva aiesopimus" sekä Päivi Behmin toimittama "Savolan kaavoituksen tilannetta" koskeva asiakirjavihko."

 

 Huomiotani herättää se, että professori Tolvasella on lausuntoaan varten ollut käytössään "muistio Kaipaisen esittämistä rikosepäilyistä", mutta hän ei mainitse mitään muuta asiakirjaa, jonka perusteella hän olisi lausuntonsa laatinut. Mainittu lausunto ei ole esityslistan liitteenä. Kaupunginhallituksen on saatava tietää, millainen muistio professori Tolvaselle on toimitettu, ja kenen laatima muistio on. Asialla on merkitystä, sillä muistio jostakin asiasta ei ole sama asia kuin alkuperäinen asiakirja. Muistiossa esitetty kysymyksenasettelu voi vaikuttaa siihen, millaiseksi sen pohjalta annettu lausunto muodostuu.

 

 Lisäksi huomiotani herättää se, että kumpikaan professoreista ei mainitse tutustuneensa käsillä olevan asian pohja-asiakirjaan eli Jouko Kaipaisen selvityspyyntöön.

 

 Teen muutosesityksen: Asia palautetaan uudelleenvalmisteluun, ja valmistelussa päätösesityksen asiakirjoihin liitetään yllä professori Tolvasen käyttämä muistio. Lisäksi professoreilta pitää pyytää lausunto alkuperäiseen selvityspyyntöön eikä siitä mahdollisesti laadittuun lyhennelmään eli muistioon. Lisäksi lausuntoon on lisättävä tieto, onko lausuntoesityksessä mainittu ja lausunnon liitteeksi lisätty käräjäoikeuden tuomio lainvoimainen."

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta annettiin 6 jaa -ääntä (Backman Anja, Ihalainen Katri, Kristiansson Olli-Pekka, Laamanen Kirsti, Silvasti Jorma ja Laitinen Pekka) ja Juha Kukkosen esityksen puolesta 4 ei -ääntä (Koskela Jouni, Kukkonne Juha, Metsälä Sanna, Peitsaro Panu).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Itä-Suoman aluehallintovirasto

 

 Koskela Jouni, Kukkonen Juha, Metsälä Sanna ja Peitsaro Panu jättivät pöytäkirjaan kirjattavaksi eriävän mielipiteensä.