RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyysjaoston jäsenten nimeäminen
KH 21.10.2024 § 332
Valmistelija elinvoimajohtaja Janne Weander, p. 050 313 9977
kaupunginlakimies Roosa Aaltonen
roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788
Selostus Savonlinnan työllisyysalueen kunnat (Savonlinnan kaupunki, Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunta) ovat sopineet työvoimapalveluiden järjestämisestä kuntalain 51 §:n tarkoittaman vastuukuntamallin pohjalta ja tehneet kuntalain 52 §:n tarkoittaman yhteistoimintasopimuksen yhteisestä toimielimestä. Sopimus työvoimapalveluiden järjestämisestä sopimukseen perustuvana vastuukuntamallina liitteenä 1.
.
Vastuukuntamalllissa sopijakunnat ovat sopineet siitä, että Savonlinnan kaupunki vastuukuntana hoitaa tehtävää kuntien puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, Savonlinnan kaupungin työllisyysjaosto, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tämä yhteinen toimielin kuuluu Savonlinnan kaupungin organisaatioon kaupunginhallituksen jaostona.
Yhteistoimintasopimuksen kohdan 2. mukaan:
Vastuukunnan valtuusto asettaa jaoston toimikaudekseen sopijakuntien valtuustojen nimeämistä jäsenistä ja varajäsenistä. Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä, sekä heille varajäsenet, seuraavasti: Savonlinna 3 jäsentä, Enonkoski 1 jäsen, Rantasalmi 1 jäsen ja Sulkava 1 jäsen. Yhteisessä toimielimessä on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä (4) jäsentä ja jokaisella heistä henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan jaoston jäsenistä. Savonlinnan kaupunki nimeää puheenjohtajan. Muut kunnat voivat nimetä varapuheenjohtajan. Jos muut kunnat eivät pääse varapuheenjohtajan nimeämisestä yksimielisyyteen, Savonlinnan kaupunki nimittää varapuheenjohtajan.
Yhteistoimintasopimukseen viitaten Savonlinnan kaupunki on päätöksessään 16.9.2024 § 285 pyytänyt muita työllisyysalueen kuntia nimeämään omat jäsenensä ja varajäsenensä työllisyysjaostoon. Lisäksi Savonlinnan kaupunki on pyytänyt muita kuntia nimeämään työllisyysjaoston varapuheenjohtajan.
Jäsenien nimeämisessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain (609/1986) 4 a §:n mukainen vaatimus toimielinten kokoonpanosta. Lain vaatimus tulee täyttyä erikseen niin varsinaisten jäsenten kuin varajäsenten kohdalla. Suositeltavaa olisi, että sopijakunnat etukäteen keskinäisillä neuvotteluillaan varmistavat, että toimielimen lopullinen kokoonpano on tasa-arvolain kiintiösäännöksen mukainen. Savonlinnan kaupunginvaltuustolla on kuitenkin oikeus tarvittaessa muuttaa kuntien esitystä jäsenen ja varajäsenen kesken siten, että lain edellyttämä tasa-arvovaatimus koko toimielimen osalta täyttyy
Työllisyysjaoston jäsenten nimeäminen
Rantasalmen, Enonkosken ja Sulkavan kunnat ovat nimenneet työllisyysjaostoon omat jäsenensä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet. Kunnat ovat myös nimenneet ehdokkaansa työllisyysjaoston varapuheenjohtajaksi. Rantasalmen kunnan esitys työllisyysjaoston jäsenistä liitteenä 7 ja Enonkosken kunnan esitys työllisyysjaoston jäsenistä liitteenä 8. Sulkavan kunnan esitys työllisyysjaoston jäsenistä liitteenä 9.
Nimeämispyyntöjen lisäksi muiden sopimuskuntien kesken on käyty poliittiset neuvottelut työllisyysjaoston kokoonpanosta.
Savonlinnan kaupungin tulee vielä nimetä työllisyysjaostoon omat jäsenensä, heidän varajäsenensä sekä jaoston puheenjohtaja sekä valita muut jaoston jäsenet, varajäsenet ja varapuheenjohtaja sopijakuntien esityksistä.
Toimivalta Kuntalaki 39 §
Esittelijä Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Hämäläinen Markus
kaupunginjohtajan 1. sijainen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se:
1. nimeää Savonlinnan kaupungin 3 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet työllisyysjaostoon;
2. valitsee muut työllisyysjaoston jäsenet ja heidän varajäsenet kuntien esityksistä; sekä
3. nimeää työllisyysjaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto
KV 28.10.2024 § 65
307/00.01.01.00.00/2024
Kaupunginhallituksen
päätösehdotus Kaupunginvaltuusto
1. nimeää Savonlinnan kaupungin 3 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet työllisyysjaostoon;
2. valitsee muut työllisyysjaoston jäsenet ja heidän varajäsenet kuntien esityksistä; sekä
3. nimeää työllisyysjaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Käsittely Tuukka Suomalainen esitti, että työllisyysjaostoon nimetään jäseneksi Jarkko Wuorinen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Seppo Huttunen.
Pekka Kilpeläinen esitti, että työllisyysjaostoon nimetään jäseneksi Olli-Pekka Kristiansson ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Anja Backman.
Sanna Metsälä esitti, että työllisyysjaostoon nimetään jäseneksi Seija Puputti ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Vesa Pekkinen.
Lisäksi Tuukka Suomalainen esitti, että työllisyysjaoston puheenjohtajaksi nimetään Jarkko Wuorinen ja varapuheenjohtajaksi Simo Asikainen.
Päätös 1. Kaupunginvaltuusto nimesi Savonlinnan kaupungin jäsenet ja varajäsenet työllisyysjaostoon:
Jarkko Wuorinen, varajäsen Seppo Huttunen
Olli-Pekka Kristiansson, varajäsen Anja Backman
Seija Puputti, varajäsen Vesa Pekkinen
2. Kaupunginvaltuusto valitsi työllisyysjaoston jäsenet ja varajäsenet kuntien esityksistä:
Tiina Tillaéus, varajäsen Mauri Wessman
Simo Asikainen, varajäsen Marja Laitinen
Kukka-Maaria Kärki, varajäsen Sirpa Nokelainen
3. Kaupunginvaltuusto nimesi työllisyysjaoston puheenjohtajaksi Jarkko Wuorisen ja varapuheenjohtajaksi Simo Asikaisen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |