Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 234


LIITE A: Optiot vuodelle 2025

 

Savonlinnan työllisyysalueen optioiden käyttöönotto vuodelle 2025

 

KH 12.08.2024 § 234  

432/14.07.00/2022

 

 

Valmistelija asiakaspalveluvastaava Kalle Asikainen

 kalle.asikainen@savonlinna.fi

 

Selostus Etelä-Savon ELY-keskus on kilpailuttanut erilaisia kokonaisuuksia TE-palveluiden sekä kuntakokeilujen asiakastyötä varten. Kokonaisuuksissa on asiantuntija-arviointeja, työvoimakoulutuksia, maahanmuuttajille suunnattuja koulutuksia, yritykselle suunnattuja palveluita, muutosturvakoulutuksia sekä valmennuksia. Osassa palvelut on kilpailutettu koskemaan koko Etelä-Savoa ja osassa palvelut on suunnattu esimerkiksi Savonlinnan alueelle. Osa palvelusopimuksista päättyy vuoden loppuun mennessä, mutta osassa palveluista on mahdollisuus käyttää optioita ensi vuodelle. Etelä-Savoa koskettavista optioista on keskusteltu kahden muun työllisyysalueen kanssa ja jatkossakin mahdollisista hankinnoista on syytä neuvotella yhteisesti kustannustehokkuuden saamiseksi.

 

 Optioiden käytöstä Etelä-Savon ELY-keskus tarvitsee vastauksen 15.09.2024 mennessä. Toimijoiden kannalta olisi kuitenkin hyvä, että optioiden käytöstä päätettäisiin ajoissa.

 

 Liitteenä on kuvaus optioista, jotka on mahdollista hyödyntää ja optiot, joista on neuvoteltu muiden alueiden kanssa. Optioista 3 on maakunnallisia ja niiden käyttöön ottamisesta Mikkelin työllisyyslautakunta on tehnyt päätöksen sillä edellytyksellä, että optiot käytetään, mikäli Savonlinna päättää myös optioiden käyttöönotosta.

 

 Savonlinnan kaupunki hakiessaan poikkeusluvalla työllisyysaluetta (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava ja Rantasalmi) on sitoutunut, ettei palvelutaso olennaisesti heikenny muutoksen yhteydessä ja järjestämisvastuullinen kaupunki (Savonlinna) järjestää lakisääteiset julkiset työvoimapalvelut työllisyysalueella:

 

2 § Julkiset työvoimapalvelut

Tässä laissa tarkoitettuina julkisina työvoimapalveluina järjestetään:

1) työnvälityspalveluja;

2) tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja;

3) valmennusta;

4) työvoimakoulutusta;

5) muutosturvakoulutusta.

 

 Palvelutason säilyttäminen edellyttää optioiden käyttämistä.

 

 Julkisiin työvoimapalveluihin kuuluvat myös henkilöasiakkaan palveluprosessiin liittyvät asiantuntija-arvioinnit, tämän lain mukaiset kokeilut, työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu sekä työnantajalle ja henkilöasiakkaalle myönnettävät tuet ja korvaukset.

 

 Liitteessä 1 kuvatut Optiot kuuluvat yllämainittuihin lakisääteisiin kokonaisuuksiin. Käytettävien optioiden/ valmennus ja koulutuspalveluiden kustannukset katetaan valtionosuusrahoituksesta, joka ohjautuu TE-25 uudistuksen yhteydessä tulevan työllisyysalueen kunnille. Työvoimaviranomainen päättää asiakasohjauksesta palveluihin, jolloin palvelut tavoittavat ne työnhakija asiakkaat, joiden työllistymisen edistäminen vaatii koulutus ja valmennuspalveluita tai terveydellisen tilanteen selvittämisen edistämistä.

 

 

Toimivalta Kuntalaki 39 §

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Savonlinnan kaupunki käyttää liitteessä A esitetyt optiot 1,2,3,4 sekä 5,6,7 yhteistyössä Mikkelin työllisyysalueen kanssa.

 

Käsittely Esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi poistuivat Tuukka Suomalainen (Samipalveluiden hallituksen jäsen, HallL 28 § 1. mom. k. 5) sekä Sanna Metsälä ja Seija Puputti (Itä-Savon Koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen, HallL 28 § 1. mom. k. 5).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Etelä-Savon ELY-keskus

 asiakaspalveluvastaava Kalle Asikainen