Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 155



 

Savonlinnan kaupungin ja kaupunginjohtaja Janne Laineen väliseen johtajasopimukseen perustuva vuosittaisen työn arviointi- ja kehittämiskeskustelu vuodelta 2021

 

KH 31.03.2022 § 129 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Kaupunginjohtaja Janne Laineen ja kaupunginhallituksen välillä on allekirjoitettu 22.5.2006 johtajasopimus, jossa on sovittu mm. seuraavaa:

 

 KAUPUNGINJOHTAJAN TYÖN TULOSTEN ARVIOINTIMENETTELY SEN LISÄKSI, MITÄ ON KUNTALAISSA SÄÄDETTY TARKASTUSLAUTAKUNNAN SUORITTAMASTA ARVIOINNISTA

 - Kaupunginjohtajan työn tulosten arvioinnissa käytetään tavoitekeskustelumenetelmää. Vuosittaisessa keskustelussa tarkennetaan tavoitteita kullekin toimintakaudelle. Kaupunginjohtajalle vahvistetaan tulostoimenkuva vuosittain seuraavaksi vuodeksi kaupunginhallituksessa syksyllä käytyjen tuloskeskustelujen pohjalta. Tuloskeskusteluun osallistuvat myös kaupunginhallituksessa valtuustoryhmien puheenjohtajat.

  - Tulostavoitteissa etenemisen arviointi ja seuranta toteutetaan kaupunginhallituksessa kerran vuodessa maaliskuussa toimintakertomuksen antamisen yhteydessä. Arviointikeskusteluun osallistumaan kutsutaan valtuustoryhmien puheenjohtajat.

 

 - Kaupunginjohtaja suorittaa kyselyn arviointikeskustelun pohjaksi. Erityisesti arvioidaan toiminnan tuloksellisuutta, johtajan osaamista, vastuunottoa, sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, yhteistoimintaa, palvelukykyisyyttä ja kunnan kokonaistilanteen kehitystä sekä kaupunginjohtajan tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa siihen.

   

 KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

 

 Kaupunginjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain mukaan. Kaupunginjohtajaa sitovat työssään kaupunginvaltuuston vahvistamat johtosäännöt  ja hallintosääntö sekä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen tekemät ohjauspäätökset.

  Johtajasopimuksessa on sovittu, että kaupunginjohtajan tehtävät ovat seuraavat:

 

 Kaupunginjohtaja johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa

 1. kaupunginhallituksen esittelijä

 2. kaupungin talousjohtaminen

 3. kaupungin henkilöstöjohtaminen

 4. operatiivinen konsernijohtaminen voimassa olevan konserniohjeen mukaisesti

 5. kaupungin suhdetoimintajohtaminen ja edustaminen sekä kunnan puhevallan käyttö ja kaupungin edun valvominen neuvotteluissa

 6. kaupungin tiedotustoiminnan johtaminen

 7. kaupungin elinkeinotoimen johtaminen

 8. kaupungin hallinnon, talouden ja toiminnan kehittäminen

 9. kuntayhteistyö

 10. hallintokuntien hallinnon, talouden ja toiminnan valvonta

 11. kaupunginjohtaja käyttää hallintosäännön mukaista ratkaisuvaltaa

 

 Kaupunginhallituksessa, 28.9.2020§ 365 käydyssä tavoite- ja kehityskeskustelussa kaupunginhallitus hyväksyi tavoitetoimenkuvan painopistealueet ja tavoitteet vuodelle 2021.

 Tavoitteet ja niiden toteutuminen ovat esityslistaliitteenä A.

 

  Arviointi- ja kehittämiskeskustelu, johon osallistuvat myös valtuustoryhmien puheenjohtajat käydään kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä.

 Työn painopistealueet ja tavoitteet käsitellään kaupunginhallituksessa kerran vuodessa, jolloin niitä voidaan tarkistaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja raportoi tavoitteiden toteumaa vuoden 2021 tilinpäätöksen perusteella.
Kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille jaetaan kysely, jonka tulosten pohjalta käydään 11.4.2022 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa arviointi- ja palautekeskustelu.

 

Käsittely Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että

 kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille jaetaan kysely, jonka tulosten pohjalta käydään 25.4.2022 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa arviointi- ja palautekeskustelu

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen.

 

 

KH 25.04.2022 § 155  

489/01.01.03.10/2022  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Kaupunginhallitukselle esitellään kokouksessa kyselyn tulokset.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan johtajasopimukseen perustuvan vuosittaisen kehittämiskeskustelun.

 

Käsittely Valtuustoryhmien puheenjohtajat Lea Sairanen ja Ritva Käyhkö olivat läsnä kaupunginhallituksen kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 Sanna Metsälä teki esittelijän esityksestä poikkeavan Panu Peitsaron kannattaman muutosesityksen:

 "Kaupunginhallituksessa 19.4.2021 tein muutosesityksen, joka kirjattiin päätökseksi. 

 "Kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan johtajasopimuksen mukaisen arviointi- ja palautekeskustelun.

 Kaupunginhallitus päättää, että se aloittaa kaupunginjohtajan johtajasopimuksen päivittämisen valmistelun. Hallintosäännön mukaisesti valmistelusta vastaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja. 

 Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että jatkossa johtajasopimukseen perustuvan työn arviointi- ja kehittämiskeskustelujen lisäksi hankitaan ulkopuoliselta taholta 360-arviointi. " 

 Mihin toimenpiteisiin päätöksen johdosta on ryhdytty? 

 "360-arviointi

 360-arviointi tarjoaa luotettavaa tietoa esimiesten ja johtajien vahvuuksista ja kehittymiskohteista. 360-arvioinnissa kerätään palautetta esimiehen toiminnasta suorilta alaisilta, lähimmiltä kollegoilta ja esimieheltä, sekä mahdollisilta muilta yhteistyökumppaneilta. 360-arviointi tarkastelee henkilön toimintaa monipuolisesti, nostaen selkeästi esiin arvioitavan henkilön kehityskohteet ja priorisoiden niistä kiireellisimmät."  MPS 

 

 Esitän, että kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan johtajasopimuksen mukaisen arviointi- ja palautekeskustelun. Lisäksi kaupunginhallitus kuulee  puheenjohtajaa johtajasopimuksen päivittämisen valmistelu etenemisestä. Johtajasopimuksen kohdan 4 mukaisesti sopimusta voidaan tarkistaa vain molempien osapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Työnanataja  voi silti valmistella oman näkemyksenä  johtajasopimuksen päivittämiseksi, jotta asiassa päästään eteenpäin ja neuvottelemaan. 

 Kaupunginhallitus jatkaa arviointi- ja palautekeskustelua kaupunginjohtajan kanssa, kun 360-arviointi on valmistunut.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 8 jaa -ääntä (Katri Ihalainen, Jouni Koskela, Olli-Pekka Kristiansson, Juha Kukkonen, Kirsti Laamanen, Anna-Kristiina Mikkonen, Jorma Silvasti, Tuukka Suomalainen) ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 3 ei -ääntä (Anja Backman, Sanna Metsälä, Panu Peitsaro).

 

  Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus jatkaa asian käsittelyä kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti.

 

 Kaupunginvaltuuston I vpj Eija Stenberg poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 21.40.

 

Päätös Kaupunginhallitus kävi kaupunginjohtajan johtajasopimukseen perustuvan vuosittaisen työn arviointi- ja kehittämiskeskustelun vuodelta 2021.