Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 272



 

Selvityksen tekeminen kahdesta viranhaltijapäätöksestä

 

KH 19.06.2023 § 218 

 

 

 

Selostus Kaupunginhallitus päätti asioiden käsittelyjärjestyksen kohdalla, että se ottaa käsittelyyn kahta teknisen johtajan viranhaltijapäätöstä koskevan asian

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa kaupungin sisäiselle tarkastajalle sekä hallintojohtaja-lakimiehelle tehtäväksi selvittää, mitä mahdollisia virheitä ja toimivallan ylityksiä kahdessa viranhaltijan tekemässä maalämpöinvestoinnin toimeenpanossa on tehty.

 - teknisen johtajan hankintapäätös 4.5.2023 § 6 Pihlajaniemen koulun maalämpöjärjestelmä, urakoitsijan valinta

 - teknisen johtajan hankintapäätös 4.5.2023 § 7 Nojanmaan päiväkodin maalämpöjärjestelmä, urakoitsijan valinta."

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Sisäinen tarkastaja

 Hallintojohtaja-kaupunginlakimies

 

KH 19.09.2023 § 272  

780/00.03.01.01/2023

 

 

Valmistelija sisäinen tarkastaja Päivi Matilainen

 paivi.matilainen@savonlinna.fi, p. 050 407 2571

 hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Tehtävän vastaanotettuaan sisäinen tarkastaja ja hallintojohtaja-kaupunginlakimies pyysivät hankintapäällikön lausuntoa tehtävänannon kohteena olevien hankintapäätösten hankintalainsäädännön mukaisuudesta ja hankintaohjeiden noudattamisesta (liite 1).

 

 Lausunnon saatuaan sisäinen tarkastaja ja hallintojohtaja-kaupunginlakimies varasivat hankintapäätökset tehneelle tekniselle johtajalle ja päätösten valmisteluun osallistuneille rakennuttajainsinöörille ja toimitilainsinöörille tilaisuuden antaa oman selvityksensä asiassa (liite 2 selvityspyyntö).

 

 Maalämpöinvestointien toimeenpanossa ei havaittu hankintalainsäädännön vastaisuutta. Toimeenpanossa ei ole todettu myöskään talousarvion vastaisuutta. Teknisen johtajan ei havaittu toimeenpanossa ylittäneen toimivaltaansa. Toimeenpanossa oli joitakin vähäisiä epätarkkuuksia, joiden osalta teknistä johtajaa ja valmisteluun osallistuneita pyydetään kiinnittämään niihin huomioita vastaisuuden varalle.

 

 Sisäisen tarkastajan ja hallintojohtaja-kaupunginlakimiehen yhteinen raportti (Liite 3 Toimeksiantoraportti) ja sen liitteet (Liitteet 4 - 6 ) ovat tämän asian liitteinä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedoksi ja toteaa, ettei asia anna aihetta jatkotoimenpiteisiin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Tekninen johtaja

 Rakennuttajainsinööri

 Toimitilainsinööri

 Hankintapäällikkö